Friday, July 06, 2018

Talvilinnut tulivat kotiin; entä mitä tavallisten ihmisten elämästä


The winter birds return home;
what about the people of daily lives
©   Ye Yint Thet Zwe
Suom. Lauri Vanhala

Talvilinnut tulivat kotiin;
entä mitä tavallisten ihmisten elämästä


Rakastan lumihiutaleita,
myös valtavia lumisia vuoria.
Säälin meren elämää,
joka muuttuu talvella leikkikentäksi
ja sulaa kesäisin vedeksi.

Minusta tuli säälin kohde,
kun päiväntasaajan maan
saavutti talvinen pimeys.
Vain sitä kertaan mielessäni,
mitä tapahtui vuosi sitten?

Ihmiset… ihmiset!
Vaikka olemmekin erilaisia
ihonväriltämme ja uskonnoltamme,
niin samoin aistimme järjellä
että jätimme kotipesämme,
elääksemme parempaa elämää ja tulevaisuutta.

Samoin on talvilintujen lennon laita
ja ihmisille jotka ovat kuin lintuja;
tahdon vain sanoa, että
olemme kaikki arkipäivän lintuja.

Vain ne jotka ovat yllättyneet,
voivat ymmärtää yllätetyksi tulemisen
rauhallisessa ja hiljaisessa maailmassa.
Heidän uinailunsa on yhä unta,
jota kauhistuttavat painajaiset ahdistavat.

Kun kuuntelen heidän traumojaan,
yhdessä ja erikseen, niin tuntuu
kuin katselisi tuokion filmidokumenttia.
Kaikenlaiset tuntemukset ravistelevat sydäntäni
ja saavat silmäni kostumaan.

Ehket usko, että niin epäinhimillisiä tekoja
on meneillään maapallon toisella puolen.
Tuolla puolen uskomusten,
todellinen elämä on paljon enemmän kuin unet.
Jopa historiankirjoja ja elokuvien käsikirjoituksia
ei voida verrata siihen.

Olin se sitten minä, sinä,
tai kuka tahansa toinen henkilö,
niin maan ja perheen jättämisen tunne
on yhtä tuskallista,
kuin tikarikujan juoksua läpi sydämen.

Se on elämää toisessa maassa,
erilaisen kielen puhumista
toisen kulttuurin alla.

Muut kuvittelevat kaltaisteni elävän
katkeruuden sijaan parempaa elämää.
Itse en ajattele niin.
Tunne siitä, että jätin ystäväni kärsimykseen,
surmaa minua jokaisen hetken sekunnein.
Vaikka kadut ovat täällä puhtaita
ja yöt toivottaneet meidät tervetulleiksi,
niin herään aamuisin surullisena,
tai en ole saanut nukutuksi lainkaan.

Mutta… rauhoitu ystäväni,
ahdistus ei ole niin yksinkertaista.
Voit jättää ystäväsi taaksesi
ja antaa perheellesi paremman elämän.
He voivat olla onnellisia
onnistuneen maanpakosi johdosta.
Voit koristella maailman vapaudellasi.

Todellisuudessa,
emme ole yksinäisiä, toivottomia,
tai tulevaisuudessa jotain vähemmän,
vaikka eroamme ulkonäöltämme
ja ihonväriltämme.
Sama punainen veri virtaa ihomme alla;
kaikki me haluamme paeta tukahduttamista.

Uskon, että kaikki haavamme voivat parantua
juuri tässä maassa, sen ihmisten avun hoivassa.
Kuten talvilinnut palaavat takaisin,
niin on meidän kaikkien palattava kotiin.

No comments: